Täällä ollaan edelleen yhdessä koossa. Neuvolalääkärissä käytiin viime viikolla ja äsken neuvolatädin luona. Lääkärissä ei mitään erikoista, vauva ei ole kiinnittynyt ja kohdunsuukin oli tiukasti kiinni vaikka kaula oli lääkärin mukaan puolipehmeä ja 2,5 cm pitkä. Vauva on käsituntuman mukaan ihan oikeinpäin, siis pää edellä tulossa maailmaan. Verenpaine on ollu pikkasen koholla, mutta sekin kuulemma on ihan normaalia loppuraskaudesta, eikä aiheuta toimenpiteitä, koska pissa on puhdas. Paino on laskenu hirveiden helleturvotuksien jälkeen 0,6kg. Alusta on nyt tullu 6,9kg ja siihen oon kyllä tosi tyytyväinen.

Lääkäriin olin vähän pettynyt, varsinkin kun tuntui että oli aika epävarma. Ei suostunut sanomaan minkäänlaista painoarviota, koska ei sitä voi ulkoa tuntea. Neuvolatäti kyllä tänään tunnusteli ja sanoi että voisi olla n.3kg tällä hetkellä. Sf-mitta oli laskenu ja oli nyt 34cm, vaikka lääkärin mittaamana viime viikolla 36cm, mutta sekin saattoi johtua siitä vaan että oli eri mittaaja. 

Nyt siis vaan odotellaan, lenkillä ollaan käyty aina kun ollaan jaksettu, mutta muuten on päivät aika makoilua. Viikonloppuna ajattelin lähteä kyllä käymään kaupungilla, kun pitäisi vielä imetystoppeja ostaa. Seuraavan neuvolan sain lasketulle ajalle, toivottavasti se jäisi viimeiseksi ilman vauvaa.

Tule jo pieni, Äiti ja Isi ei malta enää odottaa.