Meidän pieni poika syntyi vihdoin ja viimein 7.9.2010 rv 40+5 klo 9.13. Synnytys meni loppuenlopuksi tosi hyvin ja me vanhemmat ollaan ihan rakastuneita tuohon pieneen ihmeeseen. Imetys on vielä vähän takkuillut, mutta toivottavasti lähtee mahdollisimman pian sujumaan.

Sairaalaan lähdettiin ekan kerran jo maanantaiaamuna klo 4.00, kun supistuksia oli koko päivän ollut 3-10 minuutin välein. Siini vaiheessa olin kuitenkin vasta sormelle auki ja kanavaakin oli jäljellä. Aamuun asti supistuksia tuli ihan mukavasti, mutta ne hiipui viimeistään siinä vaiheessa kun käytiin lenkillä. Sisätutkimuksessakaan tilanne ei ollu edennyt tarpeeksi. Meidät lähetettiin vielä kotiin nukkumaan ja jo kotimatkalla supistuksia alkoi tulla useammin. N.11.00 oltiin takas kotona ja sain nukuttua ehkä tunnin. Mies meni myös nukkumaan ja 15.30 herätin miehen kun tuntui ettei enää voi olla kotona. Sairaalassa oltiin takasin joskus neljän jälkeen. Olin auki 2cm ja kanava oli hävinnyt. Hidasta edistymistä oli siis tapahtunut. Pääsin ammeeseen ja se auttoi supistuksiin, jotka tihentyivät kuitenkin ammeessa ollessa.

Ammeessa olin n. tunnin jonka jälkeen sisätutkimus osoitti että olin auki 3 cm.  Hoitaja ehdotti petidinipiikkiä, että saisin nukuttua. Sain piikin joskus 21.00 ja se auttoi niin että sain nukuttua ehkä pari tuntia. Heräsin siihen että supistukset tuntui paljon kovempina ja kipeempinä. Sain uuden piikin, joka ei auttanut oikeastaan ollenkaan. Lopulta kun tuntui että kuolen, hoitaja onneksi ilmoitti että voitaisiin siirtyä saliin ja saisin epiduraalin. Salissa supistelu jatkui tosi kovana, torkuin aina supistusten välillä, kunnes lopulta tuntui ettei niillä juuri ollut väliä. 5.00 sain epiduraalin, joka oli taivas. Samalla puhkaistiin kalvot, mutta lapsivettä ei tullut juuri ollenkaan ulos. Kaikki kivut helpottui epiduraalin ansiosta ja sain nukuttua jonkin aikaa. 7.00 sain uuden annoksen epiduraalia, joka ei sit enää auttanutkaan. Kävin vessassa, muttei mitään tullut ulos. 8.30 soitin kelloa ja sanoin että voisinko vaikka saada peäruiskeen, kun suoli tuntui täydeltä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi ettei tässä enää mitään peräruiskeita oteta vaan aletaan ponnistamaan, koska olin 10 cm auki.

Ponnistin ensin puoli-istuvassa asennossa ja sen jälkeen kyljelläni. Loppuvaiheessa taas puoli-istuvassa. Ponnistusvaihe 43 minuuttia. Olihan synnytys yhtä tuskaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisin luullut että se on vieläkin kauheempaa. Loppuvaiheessa olin niin väsynyt että nukahdin joka supistuksen välillä, vaikka kipu oli sietämätöntä. Kaiken kruunasi ihana palkinto jonka sai rinnalle.

Tänään tultiin kotiin ja ollaan vielä aika sekasin koko perhe, mutta eiköhän tämä tästä ala pikkuhiljaa sujua.