Aika menee niin tajutonta vauhtia eteenpäin, ettei tajuakkaan. Meillä vauva-arki sujuu ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Joulu vietettiin kotosalla. Aattona käytiin miehen vanhemmilla syömässä ja joulupäivänä mun vanhemmilla. Murmeli sai tietty paljon lahjoja, on ilmeisesti ollu kiltti poika. Ja niinhän meidän murmeli onkin, välillä saattaa mennä monta päivää etten edes kuule pojan itkevän. Välillä tietty joku on huonosti ja sit itkettää, mutta yleensä sille itkulle on joku ihan järkevä syy. 

Murmeli nauraa monta kertaa päivässä ja yleensä isille, tai sille kun isi heiluttaa jotain lelua ja puhuu hassusti. Äiti ei osaa ihan yhtä hassuja leikkejä, mutta äidiltä saa sit maitoa ja äidin syliin yleensä rauhoitutaan. Kovasti murmeli punkee itseään jo istumaan, että välillä ihan hirvittää. Masulle kääntyminen on ihan hilkulla, että eiköhän se taito sieltä kohta tule. 

4 kuukautisneuvola on reilun viikon päästä. Maito on tähän asti riittäny ihan hyvin, mutta varmaan aloitellaan soseiden maistelu neuvolan siunauksen jälkeen tai sit kun mamma jaksaa keittää ja soseuttaa kaappiin ostetun bataatin. Saadaan sitten ihan rauhassa harjotella kiinteiden syömistä nyt alkuvuodesta ja keväällä kun aletaan liikkumaan enemmän kaupungilla ja muuta, niin ollaan jo hyviä soseiden syöjiä. 

Uutena vuotena meidän vauva pääsi ekaa kertaa ulkomaille. Oltiin murmelin kummien luona ruotsissa. Laivalla mentiin ja auto oli mukana. Kiva reissu oli ja hyvin nukuttiin kylässäkin. Ja kaikista parasta oli kun mamma pääsi shoppailemaan (Polarn o. pyretin alennusmyynnit..) ja murmeli sai runsaasti vaatetta tulevaksi vuodeksi.

Taidankin tästä lähteä herättelemään rakasta poikaani joka nukkuu, uskokaa tai älkää, vielä yöunia..

Täällä elellään normaalia vauva-arkea. Vauva on jo iso poika, vajaan viikon päästä 3 kuukautta. Meillä menee alkuhankaluuksien jälkeen jo ihan hyvin. Poitsulla on lempinimi Murmeli ja Murmelina tullaan seikkailemaan täällä blogimaailmassa. Murmelilla on välillä vähän masuvaivoja ja niitä sit huudetaan, mutta pääosin on kyllä tyytyväinen vauva. Edelleen saa pelkkää tissimaitoa ja maito on riittänyt hyvin. Viimesen kuukauden isi on ollu paljon töissä ja me ollaan silloin Murmelin kanssa yöt kahden. Syödään 2-3 kertaa yössä ja yöunet on yleensä klo 00-10. Tai aamulla herää yleensä puol kasin aikaan ja tissitankkauksen ja vaipanvaihdon jälkeen nukahtaa vielä pariksi tunniksi, ja yleensä mami nukahtaa kanssa. Illalla yleensä nukahtaa jo ekan kerran ysin aikaan, mut herää vielä kukkumaan ja kukkuu sit yleensä puoleen yöhön asti. Päikkäreitä nukutaan vähän vaihtelevasti. Joskus nukkuu pitkät päikkärit kahentoista aikaan ja joskus pikkupäikkäreitä pitkin päivää.

Kotona ollaan päivisin suurimmaksi osaksi. Yleensä oon kyllä yrittäny että kerran viikossa käytäis jossain. Yleensä jollain kaverilla, joka on myös äitiyslomalla. Tässä lähellä tosin aloitti just MLL:n perhekahvila, mutta se on jo klo 9.30 ja me yleensä vielä nukutaan silloin. Seurakunnallakin olis joku perhekerho sielläkin vois mennä käymään. Ehkä me tammikuussa aletaan sit enemmän kulkea riennoissa. Mun yks kaveri saa helmikuussa kanssa pojan, niin sen kanssa tullaan varmaan aika paljon kyläilemään puolin ja toisin.

Kyllä sitä monesti tulee mietittyä kuinka onnekkaita ollaan että hoidot onnistu ja meillä on noin ihana poika. Usein ajattelen että näinhän sen kaiken pitikin mennä, että kaikkien vaikeuksien jälkeen saatiin miedän ihana Murmeli. Parisuhdekin voi jotenkin tosi hyvin, vaikka aikaa toisille ei paljoa olekaan.

Tämä vauva-arki on niin kiireistä että harvemmin on aikaa istahtaa pidemmäksi aikaa alas ja miettiä mitä kaikkea reilun kuukauden aikana onkaan tapahtunut. Mä olen menossa tänään jälkitarkastukseen ja sen vuoksi olen hereillä jo näin aikaisin, muuten meillä nukutaan lähemmäs puolta päivää.

Meidän poika on aivan valloittava tapaus. Ekat hymyt saatiin kuukauden iässä ja kovasti poika on alkanut "juttelemaan". Äitiä alkaa edelleen itkettämään kun saa pojalta maailman ihanimman hampaattoman hymyn. Miten me ollaankaan saatu noin ihana vauva. Joka päivä muistan kertoa pojalle että äiti ja isi rakastaa sua niin paljon.

Paino saatiin sillä korvikkeella nousuun ja nyt ollaan pari viikkoa menty pelkällä tissimaidolla ja mulla on niin voittajaolo siitä. Painoa oli 1kk neuvolassa 4440g ja pituutta 55,9cm. Pitkää poikaa tässä siis kasvatetaan, eikä mikään ihme kun isikin on melkein 2 metriä ja äitikin vähän keskivertonaista pidempi. Kotivaalla tehdään välillä punnituksia että saadaan varmuus kasvusta ja nyt näyttää hyvältä, eilen paino isin sylissä oli 5,1kg.

Yöllä vauva heräilee 2-5 tunnin välein ja tankkaa ja useimmiten syömisen jälkeen jatkaa unia mamman kainalossa. Kerran on vetänyt 6 tuntia unta putkeen, mutta silloin olikin ihan yliväsyneenä nukahtanut klo 2.30. Yleensä kyllä nukkuu omassa sängyssä, varsinkin sillon jos mies on kotona, mutta jos mies on töissä, niin jää usein ekan syötön jälkeen viereen. Meillä on vaan tuo pieni ensisänky jäämässä pieneksi, niin vauhdilla tuo kasvaa, pinnasänkyostoksille siis pitäisi lähteä.

Nimen vauva saa reilun viikon päästä. Etunimi meillä on ollut käytössä jo syntymästä lähtien, mutta toinen nimi on vielä hakusessa. Kummeina tulee olemaan miehen sisko miehensä kanssa ja mun yksi parhaimmista (ja vanhimmista) kavereista miehensä kanssa.

Oon jo jonkin verran yrittänyt kulkea kodin ulkopuolellakin vauvan kanssa. Viime viikolla tehtiin eka reissu helsinkiin ja käytiin mun kaverin ja hänen tyttönsä kanssa vauvakinossa. Vauva nukkui alkuleffan ja söi ja nukkui taas ja söi, eli siis hyvin meni. Kotimatkalla junassa meni vasta hermot ja piti päästä syliin. Huomenna ollaan menossa käymään mun työkaverilla, joka odottaa kakkosta viimemetreillä. Ihan mukavasti siis ollaan saatu myös aktiviteettejä päiviin. Välillä on vähän eristynyt olo, kun mulla kuitenkin on myös aika paljon kavereita joilla ei ole lapsia. Tälläkin viikolla olis yhden kaverin synttäri ravintolakeikka ja mä en viitsi mennä, koska vauva pitäis ottaa mukaan ja imetys ei onnistuisi ja mitä jos se vaan itkee. No pääseehän sitä sit menemään kun vauva on vähän isompi.

Tietysti joskus on myös niitä rankkoja päiviä, kun huomaa illalla ettei ole vielä edes aamupalaa kerennyt syömään. Mies on kuitenkin suurimmaksi osaksi ollu niin isona apuna, että me aletaan jo olemaan aika hyvä vauvanhoitotiimi. Välillä vauva itkee selvästi mahaansa ja mulla onkin iso empiirinen tutkimus menossa että mistä voisi johtua. Syynä saattaa olla suklaa (jota oon syönyt enemmän kun laki sallii) tai kahvi (auttaa hyvin jos vähän väsyttää) Ruisleivänkin oon jättänyt pois. Eilen en syöny suklaata enkä juonu kahvia, joten katsotaan onko tänään yhtään parempi.

Taidankin vielä hetkeksi mennä katselemaan nukkuvia miehiäni ennenkun pitää lähteä lääkäriin.

Minusta on todella vihdoinkin tullut äiti <3

Täällä vietetään nyt sitä auvoisaa vauva-arkea. Meillä on mennyt pääasiassa ihan hyvin. Äitiä tuppaa vaan edelleen itkettämään varsinkin silloin kun pieni vaan itkee ja äiti ei tiedä mikä toisella on hätänä. Imetys lähti ihan hyvin käyntiin kun oltiin päästy kotiin sairaalasta, mutta kahden viikon iässä neuvolassa huomattiin ettei paino ollu noussut tarpeeksi, joten nyt sitten ollaan jouduttu antamaan korviketta imetyksen lisäksi ja sekös aiheuttaakin sitten niitä ihania masuvaivoja. Ja muutenkin tää imetyksen osittainen epäonnistuminen on aiheuttanut taas äidille niitä itkuja, kun muutenkin kaikki on uutta.

Tissitakiainen heräs taas syömään, jatkan juttua myöhemmin.

Jatkuu: Mies oli ekat pari viikkoa meidän kanssa kotosalla ja viime viikonloppuna meni töihin ja me oltiin poitsun kanssa kolme yötä ihan kaksin (mies tekee siis yövuoroa) Hyvin meillä meni yöt. Tankattiin suunnilleen puoleen yöhön jonka jälkeen unta riitti neljään ja uuden tankkauksen jälkeen ollaan nukuttu ainakin kasiin ja sillon isi tuleekin kotiin. Mies on mahdollisuuksien mukaan nukkunut töissä niin että mä oon sit saanu aamulla vielä nukkua ja mies on hoitanut poikaa.

Imetys vielä kestää niin että kerralla syö ainakin sen puol tuntia, useimmiten tunninkin. Aluksi imetin rintakumeilla, mutta nyt poitsu on hiffanu miten tissiä syödään ja me ollaan kun vanhoja tekijöitä tissin imemisessä. Toiveena on että saatais jättää vähitellen korvikkeet vähemmälle ja päästäis vielä ihan täysimetykseen. Nyt on alkanu jo näyttää vähän paremmalta kun parhaimmillaan vauva söi vuorokaudessa 300ml korviketta ja loput tissistä ja tänään on syöny tissiä ja vaan 160ml korviketta ja kellokin on jo 19.00. Maidon tuloa oon koittanu lisätä pumppaamalla aina silloin tällöin imetyksen päälle.

Vielä ei olla uskallettu kovin pitkälle kotoa lähteä, mutta kaupoilla ollaan käyty jo useampaan kertaan ja mummilassa. Pitkiä vaunulenkkejä oon tehnyt yksin ja yhdessä miehen kanssa melkein joka päivä, onneks on ollut kauniit ilmat.

Meidän pieni poika syntyi vihdoin ja viimein 7.9.2010 rv 40+5 klo 9.13. Synnytys meni loppuenlopuksi tosi hyvin ja me vanhemmat ollaan ihan rakastuneita tuohon pieneen ihmeeseen. Imetys on vielä vähän takkuillut, mutta toivottavasti lähtee mahdollisimman pian sujumaan.

Sairaalaan lähdettiin ekan kerran jo maanantaiaamuna klo 4.00, kun supistuksia oli koko päivän ollut 3-10 minuutin välein. Siini vaiheessa olin kuitenkin vasta sormelle auki ja kanavaakin oli jäljellä. Aamuun asti supistuksia tuli ihan mukavasti, mutta ne hiipui viimeistään siinä vaiheessa kun käytiin lenkillä. Sisätutkimuksessakaan tilanne ei ollu edennyt tarpeeksi. Meidät lähetettiin vielä kotiin nukkumaan ja jo kotimatkalla supistuksia alkoi tulla useammin. N.11.00 oltiin takas kotona ja sain nukuttua ehkä tunnin. Mies meni myös nukkumaan ja 15.30 herätin miehen kun tuntui ettei enää voi olla kotona. Sairaalassa oltiin takasin joskus neljän jälkeen. Olin auki 2cm ja kanava oli hävinnyt. Hidasta edistymistä oli siis tapahtunut. Pääsin ammeeseen ja se auttoi supistuksiin, jotka tihentyivät kuitenkin ammeessa ollessa.

Ammeessa olin n. tunnin jonka jälkeen sisätutkimus osoitti että olin auki 3 cm.  Hoitaja ehdotti petidinipiikkiä, että saisin nukuttua. Sain piikin joskus 21.00 ja se auttoi niin että sain nukuttua ehkä pari tuntia. Heräsin siihen että supistukset tuntui paljon kovempina ja kipeempinä. Sain uuden piikin, joka ei auttanut oikeastaan ollenkaan. Lopulta kun tuntui että kuolen, hoitaja onneksi ilmoitti että voitaisiin siirtyä saliin ja saisin epiduraalin. Salissa supistelu jatkui tosi kovana, torkuin aina supistusten välillä, kunnes lopulta tuntui ettei niillä juuri ollut väliä. 5.00 sain epiduraalin, joka oli taivas. Samalla puhkaistiin kalvot, mutta lapsivettä ei tullut juuri ollenkaan ulos. Kaikki kivut helpottui epiduraalin ansiosta ja sain nukuttua jonkin aikaa. 7.00 sain uuden annoksen epiduraalia, joka ei sit enää auttanutkaan. Kävin vessassa, muttei mitään tullut ulos. 8.30 soitin kelloa ja sanoin että voisinko vaikka saada peäruiskeen, kun suoli tuntui täydeltä. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi ettei tässä enää mitään peräruiskeita oteta vaan aletaan ponnistamaan, koska olin 10 cm auki.

Ponnistin ensin puoli-istuvassa asennossa ja sen jälkeen kyljelläni. Loppuvaiheessa taas puoli-istuvassa. Ponnistusvaihe 43 minuuttia. Olihan synnytys yhtä tuskaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisin luullut että se on vieläkin kauheempaa. Loppuvaiheessa olin niin väsynyt että nukahdin joka supistuksen välillä, vaikka kipu oli sietämätöntä. Kaiken kruunasi ihana palkinto jonka sai rinnalle.

Tänään tultiin kotiin ja ollaan vielä aika sekasin koko perhe, mutta eiköhän tämä tästä ala pikkuhiljaa sujua.

Koko eilinen meni supistellessa, mutta illalla ne laantui ja nukuin taas yön hyvin. Aamulla tuli taas limatulppaa ja pari supistusta, sit taas ei mitään. Nukuin makeet kahden tunnin päikkärit ja sen jälkeen vessassa tuli luultavasti loputkin siitä limatulpasta, ainakin se oli iso ja ällö. Välillä supistelee, muttei kyllä mitenkään kipeesti. Illalla oli pakko ottaa panadolia kun jalkoja särki niin hitsisti.

Kohta taidan lähteä petiin, jospa se synnytys siitä käynnistyisi. Kyllä meinaa olla jo kärsivällisyys ihan nollassa, varsinkin kun neuvolatäti oli ihan varma siitä että pian synnytetään. No sitä odotellessa.

Tänään onkin sitten se kauan odotettu päivä, eli laskettu aika. Lasketunajan kunniaksi aamulla heräsin kipeeseen supistukseen, jota seurasi toinen. Vessareissulla pyyhkiessä tuli oikein kunnolla verensekasta limaa ja pieni verihyytymäkin. Vähän säikähdin, mutta pikalukemisella netistä selvisi, että kohdunsuun aukeamiseen saattaa liittyä veristä vuotoa. Vauva oli taas aika hiljanen, mutta onneks pari potkua tuli varmistamaan että sillä on kaikki hyvin.

Neuvolassa kävin myös ja siksi uskalsinkin olla niin rauhallinen vaikka verta oli havaittavissa. Neuvolatäti sano heti että musta näkee että synnytän ihan pian. Maha on kuulemma tipahtanu, sen tosin oon huomannu itsekin, kun en enää näe napaa =) Pissa oli puhdas ja verenpainekin yllättävän hyvä 128/81. Painoa oli viikossa tullu 1600g, mutta varmasti nestettä suurimmaksi osaksi, oon kyllä nyt aika surutta vetäny herkkuja. SF-mitta oli 34, eli sama kun viime viikolla (nyt ollaan tasan keskikäyrällä)  ja vauvan päätä ei enää tuntenu, kun oli jo niin alhaalla. Sydänäänetkin kuulu tosi alhaalta ja hyvin sydän sykki vauvalla.

Sain vielä maanantaille ajan, vaikka neuvolatäti oli sitä mieltä että synnytän huomenna ja vauva painaa vähän päälle 3kg. Nyt vaan sit odotetaan niitä supistuksia, menkkajomotusta on ollu koko päivän.

 Täällä ollaan edelleen yhdessä koossa. Neuvolalääkärissä käytiin viime viikolla ja äsken neuvolatädin luona. Lääkärissä ei mitään erikoista, vauva ei ole kiinnittynyt ja kohdunsuukin oli tiukasti kiinni vaikka kaula oli lääkärin mukaan puolipehmeä ja 2,5 cm pitkä. Vauva on käsituntuman mukaan ihan oikeinpäin, siis pää edellä tulossa maailmaan. Verenpaine on ollu pikkasen koholla, mutta sekin kuulemma on ihan normaalia loppuraskaudesta, eikä aiheuta toimenpiteitä, koska pissa on puhdas. Paino on laskenu hirveiden helleturvotuksien jälkeen 0,6kg. Alusta on nyt tullu 6,9kg ja siihen oon kyllä tosi tyytyväinen.

Lääkäriin olin vähän pettynyt, varsinkin kun tuntui että oli aika epävarma. Ei suostunut sanomaan minkäänlaista painoarviota, koska ei sitä voi ulkoa tuntea. Neuvolatäti kyllä tänään tunnusteli ja sanoi että voisi olla n.3kg tällä hetkellä. Sf-mitta oli laskenu ja oli nyt 34cm, vaikka lääkärin mittaamana viime viikolla 36cm, mutta sekin saattoi johtua siitä vaan että oli eri mittaaja. 

Nyt siis vaan odotellaan, lenkillä ollaan käyty aina kun ollaan jaksettu, mutta muuten on päivät aika makoilua. Viikonloppuna ajattelin lähteä kyllä käymään kaupungilla, kun pitäisi vielä imetystoppeja ostaa. Seuraavan neuvolan sain lasketulle ajalle, toivottavasti se jäisi viimeiseksi ilman vauvaa.

Tule jo pieni, Äiti ja Isi ei malta enää odottaa.

Tänään ollaankin jo täysiaikaisia ja vauva on valmis maailmaan, tosin mammasta tuntuu ettei toinen malta tulla ulos, kun ehkä mahdollisesti silloin viiden viikon päästä. Ei siis edelleenkään mitään synnytykseen viittaavaa. Tänään käytiin neuvolassa, mieskin pääsi ekaa kertaa mukaan, kun oli vapaalla ja lupasi olla nauramatta mun painolle... Kaikki edelleen ihan jees. Verenpaine oli tosin vähän koholla ja suostu laskemaan normaalitasolle vasta kolmannella mittauksella (124/92, 122/91 ja 121/81). Lisäksi terkka ei enää ollutkaan ihan varma vauvan tarjonnasta, on kuulemma pieni mahdollisuus että olisikin perätilassa, kun sydänäänet kuulu kuulemma ihan väärästä kohtaa. Lääkärille pitää ens viikolla sanoa, niin tarkistaa kuulemma ultralla. Mä en kyllä usko perätilan mahdollisuuteen, niin selkeeltä tuo peppu tossa vaikuttaa, mutta en tosin ole mikään asiantuntija. Nytpä siis alkoi myös jännittämään leikkauksen mahdollisuus.

Sf-mitta oli 35,5 ja edelleen nousee, joten eipä vauva ainakaan ole alkanu vielä laskeutumaan. Mieskin oli haltioissaan, kun pääsi kuulemaan sydänäänet, eikä nauranu mulle vaikka paino oli noussu viikossa 1050g. Alusta on nyt tullu 7,5kg (hyvin ehditään saamaan vielä kymppi rikki) Ens viikolla on tosiaan siiten viimenen neuvolalääkäri ja siellä selviää mitenpäin vauva mahassa majailee. Äitiyslomailu alkaa olemaan jo aika tylsää, mielummin tätä tekisi vauvan kanssa. Yöt nukun tosi huonosti ja päivällä sit nukutaan päikkäreitä. Kaikki on laitettu valmiiksi, sairaalakassin voisi tosiaan pakata kyllä jokupäivä.

Lähipiiristä kantautu taas raskausuutisia, kun yks hyvä ystävä ilmoitti raskaudestaan tällä viikolla. Onnellinen olen heidän puolestaan, vaikka kateeksi käy aina kun joku raskautuu ns. helpolla. Tämä oli jo toinen ekasta kierosta raskautunut, puhumattakaan niistä vahingoista. Mutta raskausuutiset on ihania jokatapauksessa, oli niitä sit odotettu kauan tai ei ollenkaan. Ja ihan huippujengissä saan sit mammalomailla. Meillä on lisäksi mietinnän alla ehkäisy synnytyksen jälkeen. Todennäköisesti jos normaalisti synnytys menee ja vauva on terve jne. me ei oteta ollenkaan ehkäisyä käyttöön. Tätä ekaa kuitenkin tehtiin yli 2 vuotta ja vaikka meissä kummassakaan ei ollu mitään vikaa, niin olen asennoitunut ettei toinenkaan raskaus välttämättä ala helpolla. Mutta nämä on vaan mietteitä, jotka sitten saa lopullisen sinetin kun vauva on syntynyt. Nyt vaan odotetaan.

Tänään onkin jo menossa rv 36+0 ja viikon verran ollaan oltu jo äippälomalla. Mun kohdalla se on tarkottanu lepäilyä, vauvatavaroiden hankkimista, vauvapyykin pesua ja pitkiä päikkäreitä. Yöunet on jostain syystä jääneet aika lyhyiksi, mutta päivällä uni kyllä maistuu. Vaippoja ja muuta pientä pitäis vielä hankkia, mutta muuten alkaa kaikki tavarat olla kasassa. Eilen kävin neuvolassa ja kaikki oli hyvin, verenpaine normaali, pissa puhdas, verensokeri tosi hyvä, hemppa huipussaan yms. Sf-mitta oli nyt 34 ja vauva edelleen keskikokonen. Hyvä näin. Viikon kuluttua uudestaan.

Iltapäivällä sit vietettiin miehen kanssa ihan rauhallista iltapäivää, kun ovikello soi ja siellä oli mun kaveri joka ilmotti että nyt lähdetään ja sit mentiinkin viettämään mun babyshowereita. Kaikki ihanat kaverit oli paikalla ja syötiin hyvin ja saatiin ihania lahjoja. Mulla on kyllä maailman parhaat kaverit. Meillä on ollu tapana kaveriporukassa aina järkätä odottajalle babyshowerit, mutta ajankohta tuli kyllä niin yllärinä. Tänään olin taas parin äitiyslomalla olevan kaverin kanssa piristämässä mun työkaveria jolla on marraskuussa laskettuaika, mutta on nyt vuodelevossa supistusten takia, ja kun edellinenkin lapsi synty 5 viikkoa liian aikasin. Mutta kivaa oli tehtiin ruokaa ja juoruttiin ja naurettiin kolmelle lapselle, jotka oli niin hauskoja yhdessä (2v, 1v 3kk ja 11kk) Ja kohta niitä lapsia on jo 5.

Nyt vaan odotellaan kärsivällisesti synnytystä ja mulla onkin sellanen olo että yli tämä tod. näk. tulee menemään, joten en ala vielä olemaan malttamaton.